Tervetuloa blogiini. Perustin tämän blogin tammikuussa 2013. Olen 40+ nainen Helsingistä. Innostuin korttien tekemisestä n.17vuotta sitten. Käyn välillä askartelutapaamisissa ja vaihdan mielelläni kokemuksia korttien teosta ja tekniikoista.
Kiva kun piipahdit, olisi kiva jos jättäisit puumerkkisi käynnistäsi. Kommentit ilahduttavat aina.
Jos olet kiinnostunut jostain kortistani, otathan yhteyttä sähköpostilla fairytalen.kortteilut@gmail.com

torstai 12. toukokuuta 2016

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Vielä toinen kortti tällä päivälle

Kohojauheella leikitty tässäkin. Tämän kortin tekoon meni jotain 2 tuntia. Ensin leimasin valkoiselle pohjalle kalat ja muut. Sitten väritin leimatut kuvat. Sitten kävin läpi jokaisen kuvan erikseen Versamark-yksityiskohtakynällä ja kirkasta kohojauhetta päälle. Näin kun tekee, niin voi huoletta värittää pohjan ilman, että väri tarttuu kuviin. Tausta väritetty kolmella eri sinisen sävyllä. Vielä pitää kokeilla simpukkaleimasimilla, joita myös ostin kurssin aikana.


Kotona kurssilla opitun kokeilua

Viikonlopun kurssilla opittu kohojauhetekniikka kokeilussa tutuilla keijuleimasimilla. Eli ensin tausta vaaleammalla punaisella/violetilla. Sitten kuivaus ja reunoihin leimataan lehdet versamarkilla ja kirkkaalla kohojauheella. Sitten väritetään tummemmalla sävyllä niin pohjan väri tulee näkyviin.


Viikonlopun kurssi Kaisankodissa

Olin viikonloppuna Kaisankodissa Askartelu Amalian järjestämällä kurssilla, jossa oli hollantilainen opettaja, Liesbeth. Osallistuin kohojauheet ja kerrokset kursseille. Ajattelin että onko uutta opittava kohojauheista kun ne on ihan mun lemppareita olleet kortteilun aloittamisesta lähtien, mutta kertasin vanhoja oppeja, jotka jääneet käyttämättä ja nyt innostuin niistä uudelleen. Tässä kuvia kurssilla tehdyistä.


Eka jossa käytetty maskausta ja kirkasta kohojauhetta

Toinen tekniikka jossa leimattiin pullot, väritettiin ja kirkasta kohojauhetta päälle. Sitten vasta väritettiin pohja.

Lisää embossaustekniikkaa.Väritettiin pohja vaaleammalla sävyllä (vaaleansininen/vihreä) Sit kuivatettiin pohja kuumailmapuhaltimella ja embossattiin kirkkaalla kohojauheella, Lopuksi tummemmalla sinisellä reunat. Näin tuli ensimmäinen pohja näkyviin embossatuissa kuvioissa reunoilla. Vielä vähän suihkutin vesisuihketta keskelle niin tuli kivoja jälkiä ja vaalea pohja kuultaa paremmin. Lopuksi leimattiin perhonen valkoiselle paperille, ja perhonen väritettiin ja leikattiin ja asetettiin keskelle. Yksinkertaisen näköinen, mutta monia vaiheita sisältävä tekniikka.

Ja tässä kaikki työni

Toisena päivänä opeteltiin kerrosten tekemistä ja se oli mielenkiintoista, varmaan tulee käytettyä paljon tätä tekniikkaa, vaikka vähän se aikaa viekin.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Metallin hohtoinen paperi

Tässäkin kokeilussa uudet stanssit. Tuo kukkarykelmä ja kehykset. Löysin laatikosta origamipaperia, joista osa oli metallinhohtoisia ja halusin niillä tehdä kortin.




keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Inspiraation tuloksia

Inspiroiduin kun katselin Amalian järjestämillä kursseilla olleiden töitä. Ja siellä käytetyt leimasimet on ihania. Multa kun vielä sattui löytymään pari samantapaista leimasinta. Mun versio nyt on tosi könkkö kurssilaisten tekemiin verrattuna, mutta inspiroituminenhan oli pääasia. Olen käyttänyt tässä kolmea eri DI:n sinistä.
Toivoisin pääseväni itsekin noille kursseille, mutta budjetti vähän huono sen kannalta nyt :(.





tiistai 9. helmikuuta 2016

Aamupäivän kortti

Sain tähän idean erään jenkkiläisen naisen tekemistä korteista. Varsinkin nämä raikkaat, voimaa antavat värit puhuttelivat.

Tässä olen käyttänyt myös kohojauhetta, tuota lempparitarvikettani. Nuo valkoiset osat. Käytin sabluunaa apuna. Keijukin on tehty kohojauheella. Siitä tulee niin kiva kiiltävä pinta. En ole ihan täysin tyytyväinen lopputulokseen. Tuli liikaa reunoille noita kukkaoksia, ainakin olisi voinut jättää pois valkoisilta osilta. Mutta aion tehdä toisen, jossa harmonisempi lopputulos.


Aamun kortti

Teki mieli kokeilla satumaista taivasta ja tässä tulos. Lavinian keijuleimasimilla


Ystävänpäivä yllätyspaketti

Eräässä facebook ryhmässä toivottiin,että ihmiset laittaisivat toiveidenmukaisia paketteja jollekin toiselle. Tein paketin mukaan tämän kortin.





Tilauskortteja

Harvoin saan tilauskortteja, mutta nyt sain Stadin Aikapankin kautta lintuaiheisia kortteja tehtäväksi. Ja kissa-aiheisia myös.





sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ystävänpäiväkortteja

Näin you tubessa tekniikan, jossa ensin värjättiin suoraan leimasinmustetyynystä vesivärikartongille ja sitten siihen laitettiin sabluuna. Tein itse mistin, jossa oli vettä ja valkoista Perfect Pearlia ja sitä suihkuttelin sabluunan läpi. Talouspaperilla kuivasin enimmät märkyydet ettei pääse leviämään. Kuumailmapuhaltimella kuivatin loput, ja katsoin kun kortti alkaa elää. Ja pari toisenlaista Ystävänpäiväkorttia.
















lauantai 16. tammikuuta 2016

Jokelan askartelutapaaminen

Oli tänään ja pääsin sinne Taavan kyydillä melkein kotiovelta. Tapaamisessa oli monia tuttuja sekä uusiakin tuttavuuksia. Nopeasti päivä meni, ja juuri kun tuntui, että alkaa pääsemään vauhtiin, niin aika loppui. En paljoa saanut aikaiseksi, mutta oli antoisaa silti. Sain uusia ideoita ja kuulin, ja sen myötä innostuin Art journalingista. Sain hyvää infoa mistä on kyse esim. Mixed Mediassa ja Art Journalingissa ja nyt tiedän minäkin niiden eron. Itse asiassa Art Journaling sisältää Mixed Mediaa. Ehkäpä jossain vaiheessa rupean siihen minäkin. Odotan jo Leimailutaivasta, jossa Jehkotar demoilee aiheen tiimoilta.
Ai niin, ja voitin Taavan arpajaisissa rannekkeen Leimailutaivaaseen. Nyt mulla on niitä kaksi.




ATC haaste



perjantai 11. joulukuuta 2015

Lavinian joulukuun haaste

Joulukuun Lavinian haaste kuuluu näin: Let it snow

Ja tässä minun versioni siitä. Keiju tippuu joulumaahan, mutta pehmeästi, sillä vastassa on lumen peittämiä joulukuusia. Lisäksi on lempeä ja pehmeä tuuli joka hidastaa ja vaimentaa laskua.


lauantai 7. marraskuuta 2015

Lavinia Stampsin marraskuun haaste eli Challenge #11

Inspiroiduin monesta DT:n kortista tämän kertaisessa Lavinian haasteessa, mutta lähdin työstämään tätä yhtä. Muutamia jippoja piti kokeilla, mutta lopputulos ylitti odotukset. Käytin kuusissa, keijuissa ja lumessa kohojauheita, edelleen mun lempparitekniikoita nuo kohojauheet. Lisäksi lumikinosten reunoilla käytin SnowTexia.
Onneksi kokeilin paria tekniikkaa kortin eri vaiheissa ensin suttupaperille.
Tuo kuusimetsäleimasin tuli juuri tänään postista kuten myös lumihiutaleet. Ja kyseessä on tietenkin Lavinian leimasimet. Tausta on väritetty DI musteilla, varmaan 3-4 eri sinistä käytin. Taustapaperi on tehdy hopeanvärisella Dubberilla, joka on siis akryylimaali.
Tässä linkki haasteeseen Lavinian Challenge #11


Tilauskortti

Oisko melkeen eka tilauskortti jonka teen, ristiäisiin. Toiveena oli suojelusenkeliteema sekä sinistä ja vihreää pastellia. En nyt tiiä onko ihan pastellia mutta ei kovin tummaakaan. Tätä oli kiva tehdä. Saa nähdä tykkääkö tilaaja.




maanantai 2. marraskuuta 2015

P*skarteluhaaste #297

Päätin osallistua pitkäastä aikaa P*skarteluhaasteeseen, jossa oli tällä kertaa tälläinen luonnos ja alapuolella mun tulkinta siitä.